Muuttaminen on kamalaa. Taas jälleen kerran vannon, etten muuta enää ikinä. Näin siitäkin huolimatta, että viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme muuttanet yhteensä kahdeksan kertaa ja homman pitäisi sujua meiltä lähes rutiinilla. Silti, muuttaminen on tolkun kovaa hommaa. Joka kerta. 

Unet ovat jääneet vähiin ja jalkapohjat huutavat hoosiannaa 16 tuntisten siivous- ja pakkauspäivien päätteeksi. Onneksi monet läheiset ojensivat auttavan kätensä tavalla tai toisella. M, K ja E tulivat kantoavuiksi. Naapurin R valmisteli ruoat koko poppoolle ja toinen naapuri J vei tytöt omiensa völjyssä kylätapahtumaan niin, että tytöillekin löytyi mukavaa puuhaa muuttopäivistä huolimatta ja me aikuiset saimme rauhassa urakoida muuttolaatikoiden parissa. Jo aiemmin pitkin viikkoa naapurit olivat jeesineet monessa kohtaa - kiikuttamalla muuttolaatikoita, kokkaamalla, kaitsemalla mukuloita, osallistumalla ikkunanpesuhommiin ja tsemppaamalla kaikin mahdollisin tavoin. Tästä kaikesta, ihan hurjan nöyrä ja lämmin kiitos kaikille ystäville ja rakkaille, jotka jälleen kerran taivuitte omassa arjessa meidän avuksemme!!!

Sipoo hiippuu tällä erää unille. Palaan langoille uusin voimin, ja uusien valokuvien kera!