Vedin tänään aamun alkajaisiksi jalkaani kumpparit ja raksareinohousut. Hyppäsin kuomaperäkärryllä jatketun pakettiauton rattiin pikku E apunaisena. Siinä sitten körtsyteltiin äijämeiningillä Cramolle palauttamaan rakennustellinkejä ja muita mööpeleitä toiseen konevuokraamoon. Emmekä ajaneet edes itteemmä solmuun moisella yhdistelmällä! Hyvä me!

Meidän naisten rooli raksarojektissa liittyy yleensä työmaasiivoukseen, kokkaukseen ja kaikenmoisen tiedon etsintään ja asioiden järjestelemiseen. Pintamateriaalien miettimiset taitaa jäädä meille, ja valaistuksen miettiminen ja eri valaisinvaihtoehtojen selvittäminen myös. Roskakuorman täyttäminen rakennusjätteellä on yleensä minun nakki. Se homma sujuukin aika automaationa. Välillä rooli on taipunut harkonkantoon ja ikkunoiden asentamiseen. 10 vuotta sitten rakennetussa puutalossa pystyi hameväkikin moneen; silloin naulattiin tuulensuojalevyjä, villotettiin ja kitattiin kyproc-levyjä. Olin myös katolla latomassa kattotiiliä. Vaan harkkorakentaminen on oma taitolajinsa eikä meikäläisestä ole niiden osalta muuhun kuin kantohommiin.

Vaan ei se naisen homma aina helppoakaan ole. Jonkun on otettava vastuuta kodin arjesta sitten kahden aikuisen edestä. Hyvästi normaalisti pullantuoksuinen ja kokkaava aviomies, joka on myös aktiivinen perheenisä ja aina läsnä lasten arjessa. Jokapäiväiset kokkausnakit, kaupassakäynnit, lasten kuljettaminen kouluun, hoitoon ja harrastuksiin, vaatehankinnat ja pyykkäys, kodin siivous, tiskivuoret ja normi päivätyö - on sitä hommaa siinäkin. Äitykän ilme voi toisinaan olla hieman epätoivoisen vakava, joskus luovuttavakin, jolloin torppa on kaikkea muuta kuin järjestyksessä. Mutta sen se tämä raksavuosi ottaa. Tämä on vuosi, jolloin ihminen todella tietää elävänsä ruuhkavuosia ja ikääntyvänsä pelottavaa tahtia.

Esiliina-arki voi olla jollekin toki ihan toimiva pesti, mutta koska en ole aivan luontainen kodinhengetär, on vallitseva tilanne haastanut minut moneen kertaan. Miehen kokkaillessa kaverina normiarjessa, on minun nyt keksittävä sapuskat seitsemälle päivälle viikossa ja osattava ne myös kokata. Ei riitä enää lasagne-makaronilaatikko-jauhelihakeitto bravuurit, vaan on ollut pakko kunnostautua opettelemaan välillä jo muitakin reseptejä. Näin raksavuoden lähetessä viimeistä neljännestään voidaan sanoa, että minusta on tullut ehkä jo jokseenkin hyvä kokki!

Mutta miten sitten se miehen arki projektissa... Me naiset säästytään pahimmilta tuulilta ja tuiverruksislta. Kovalta ruumiilliselta työltä kaikkina vuodenaikoina ja ilmanaloina. Raksalla ehkä kuulee omat ajatuksensa kun kotona lapsiperhearki vie ne mennessään, mutta samalla elämä työmaalla on työn painamista itsekseen niin arki-iltoina työpäivän jälkeen kuin viikonloppuisinkin. Mies T on tehnyt lukuisia yksinäisiä tunteja yli talven. Kaivaten niitä arjen iloja lasten kanssa ja lungimpia koti-iltoja, myös omia harrastuksiaan. Normi päivätyö rakennusurakan rinnalla on aika kuluttava yhtälö, mutta arjen sankarimme ei koskaan valita. Hällä on uskomattoman venyvä luonne. Häätyyhän rakennustyömaalle ehtiä ajamaan tavaratkin ennen normaalin työpäivän aloittamista, jotta työt voivat jatkua taas illalla. Lisäksi illoilta on löydettävä aikaa laskea tavaroiden menekkiä. Kuljetusta vaativat isommat jutut pitää myös muistaa tilata oikeaan aikaan.

Aivot eivät tässä arjessa juuri lepää. Ehkä siksikin urakka tuntuu erityisen palkitsevalta. Onhan torpasta varmasti tulossa kaiken vaivan väärti. Sen aistii jo nyt; se tuntuu aivan omanlaiseltamme ja rakkaalta.